Referenssit

As.oy Keljon Hovilanrinne sai uuden huopakaton KS Bitumikatteen asentamana

Taloyhtiöiden kattosaneeraus vaikuttaa aina hetkellisesti asukkaiden elämään. Keljon Hovilanrinteen taloyhtiön hallituksen kokemus on, että kun asukkaita tiedotetaan urakan vaikutuksesta arkeen riittävän ajoissa, kaikkien osapuolten toiminta on sujuvampaa.

Taloyhtiön vanha bitumikatto vaihdettiin uuteen

As.oy Keljon Hovilanrinne sijaitsee Jyväskylässä Keljon kauppakeskusalueen läheisyydessä. Taloyhtiö on rakennettu vuonna 1975 metsän keskelle, mutta alueen kehittyessä metsä on osittain väistynyt asuinrakennusten tieltä.

Keljon Hovilanrinne on 12 huoneiston rivitalo, joka koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta. Talon alkuperäinen huopa- eli bitumikatto on uusittu ensimmäisen kerran melko pian kiinteistön valmistumisen jälkeen asentamalla päälle yksi lisäkerros bitumikermiä. Siitä lähtien katto palveli aina vuoden 2021 kesään asti.

“Vanhoissa taloissa on aina investoitavaa ja koimme, että silloin oli hyvä hetki kattosaneeraukselle”, taloyhtiön hallituksesta todetaan.

Koska huopakatolle oli jo kertynyt ikää, taloyhtiön vanha katto purettiin pois ja alkuperäisen punttilaudoituksen tilalle asennettiin 11 millin paksuinen katelevy sekä kaksi uutta bitumikermikerrosta. KS Bitumikate valikoitui kattourakan toteuttajaksi paristakin syystä.

“Lähetimme tarjouspyynnöt muutamille tekijöille, joista vain kaksi vastasi määräaikaan mennessä. KS Bitumikatteen tarjous oli hinnoittelultaan parempi ja lisäksi saimme suosituksen KS Bitumikatteesta, mikä vahvisti heidän valitsemistaan kattosaneerauksen toteuttajaksi”, taloyhtiön hallituksesta kerrotaan.

Ennakointi ja tiedottaminen on tärkeää taloyhtiön kattosaneerauksessa

Kattourakat vaativat lähes poikkeuksetta sopeutumista rakennusten käyttäjiltä. Keljon Hovilanrinteen taloyhtiön hallitus huolehti omalta osaltaan, että asukkaat osasivat varautua kattosaneerauksen vaikutuksiin arjessaan.

“Tiedotimme asukkaita etukäteen taloyhtiön puolesta, koska tiesimme, että saneeraustyöt aiheuttavat hetkittäin kovaakin meteliä. KS Bitumikate osasi myös varoittaa tiettyjen työvaiheiden aiheuttamasta melusta ja toivoivat ymmärrystä sitä kohtaan”, taloyhtiön hallituksesta kommentoidaan.

Myös kattosaneerauksen vaatima logistiikka vaati taloyhtiön asukkaiden sopeutumista tilanteeseen:

“Parkkipaikalla olevat autot täytyi välillä siirtää kokonaan pois pihalta ahtauden takia, kun katolle nostettiin tavaraa urakkaa varten. Kun tiedetään, mitä odottaa, pystytään siitä viestimään hyvin asukkaille ja hommat saadaan hoidettua.”

Takuutarkastuksen jälkeen katolle tehtiin pieniä korjauksia

Keljon Hovilanrinteen takuutarkastuksessa ilmeni, että tasakattojen reunapeltien pellityksessä oli pieni kulmavirhe. Tämä aiheutti sen, että kovemmalla sateella vesi ei osunut hieman liian vinojen peltien vuoksi ränniin. KS Bitumikate korjasi pellityksen takuutyönä.

“Pellityksen korjaus oli nopea homma – he ottivat ja taittelivat reunapellit uudestaan, jotta vesi osuu ränniin”, taloyhtiön hallituksesta kerrotaan.

KS Bitumikatteen kattourakointeihin kuuluu aina takuutarkastus. Näin katon laatu ja toimivuus voidaan varmistaa ja mahdolliset esiin nousseet käytännön ongelmat ratkoa riittävän ajoissa. Lisäksi katoillamme on 15 vuoden takuu.

Yhteistyö KS Bitumikatteen kanssa oli Keljon Hovilanrinteen taloyhtiön hallituksen mielestä kokonaisuudessaan asiallista ja sujuvaa. He saivat suosituksen KS Bitumikatteesta ja suosittelisivat yrityksen palveluita muillekin.

KS Bitumikate Keskimaan myymäläkiinteistöjen kattotöiden luottoyrityksenä

Keskimaan kiinteistöjen ylläpidosta vastaava Timo Oksanen arvostaa pitkäaikaisessa yhteistyössä KS Bitumikatteen kanssa erityisesti suunnitelmallisuutta ja turvallisuuden hyvää huomiointia.

Kymmeniä huollettuja kattoja eri puolilla Keski-Suomea

Osuuskauppa Keskimaa on yksi KS Bitumikatteen pitkäaikaisista asiakkaista. Keskimaa tarjoaa palveluita yli 100 toimipaikassa ympäri Keski-Suomea, joten myös kunnossa pidettävää kattopinta-alaa on huima määrä.

KS Bitumikate on tullut Keskimaan kiinteistöjen remonteista ja ylläpidosta vastaavan SOK Kiinteistöässän kiinteistöpalvelupäällikkö Timo Oksaselle erittäin tutuksi vuosien varrella.

“Yhteistyömme on jatkunut yli 10 vuotta. Se jo kertoo, että olemme olleet tyytyväisiä”, Oksanen sanoo ja tarkentaa:

“KS Bitumikate on tehnyt kattotöitä erityisesti Keskimaan myymäläkiinteistöihin. Yksi viimeisimmistä kohteista on Tikkakosken S-Market, jossa uusittiin vesikaton pinnoite. Katto on bitumipintainen tasakatto, kuten monet muutkin Keskimaan myymäläkiinteistöjen katot.”

Vesikattoremonttien lisäksi KS Bitumikate on tehnyt Keskimaan rakennuksiin säännöllisesti erilaisia huolto- ja korjaustöitä. Yhteistyövuosien aikana on myös toteutettu useita uudiskohteiden kattoja.

Turvallisuus, suunnitelmallisuus ja laatu ratkaisevat

Keskimaalle kattotöiden toteuttamisessa on ensiarvoisen tärkeää se, että katolla työskentely ei haittaa asiakkaiden asiointia myymälöissä.

“Kattoremontit kestävät yleensä useamman viikon, joten ehdoton edellytys on, että kauppa käy kattoremontin aikanakin ja alueella on turvallista liikkua – niin meidän oman henkilökuntamme kuin asiakkaidemmekin. KS Bitumikatteen kanssa tämä puoli on sujunut hyvin”, Oksanen toteaa.

“KS Bitumikatteen työssä turvallisuusnäkökulma on aina huomioitu tarkkaan. Kattoremonteissa tehdään asianmukaiset nostosuunnitelmat, nostoalueet liputetaan sekä siimoitetaan ja huolehditaan putoamissuojista. Turvallisuus on taattu kattotöiden aikana”, Oksanen jatkaa.

Suunnitelmallisuutta tarvitaan myös viestinnässä, jotta kaikki ovat tietoisia kattotöiden etenemisestä ja niiden vaikutuksista rakennuksen käyttäjien arkeen.

“Aluksi pidetään aina työmaakokous, jossa käydään läpi urakan kulku. KS Bitumikatteen lisäksi kokouksessa ovat mukana tarvittavat ihmiset meiltä sekä Keskimaalta”, Oksanen kertoo.

“KS Bitumikate tiedottaa hyvin etukäteen kattotöiden vaatimista järjestelyistä – jos esimerkiksi tietyltä alueelta joudutaan rajaamaan parkkipaikkoja pois käytöstä. Eteneminen on hyvin ennakoitua ja suunnitelmallista, ja aikataulut ovat pitäneet”, Oksanen sanoo.

“Tietysti myös KS Bitumikatteen työnjälki ja laatu ovat hyviä. Nämä kaikki edellä mainitut asiat yhdessä ovat sellaisia, joita yhteistyökumppanissa arvostamme ja jotka sopivat meidän ajatusmaailmaamme.”

Kattotöissä yllätyksettömyys on erittäin positiivinen asia

Monessa muussa yhteydessä yllätykset voivat olla mukavia, mutta kattoprojekteissa niitä ei kaivata. Oksanen kiteyttääkin KS Bitumikatteen parhaat puolet juuri ennalta-arvattavuuteen.

“Kun asiat hoidetaan kunnolla puolin ja toisin, ei tule yllätyksiä. KS Bitumikatteen kanssa niitä ei ole tullut”, hän sanoo.

Yhteistyö on sujunut myös muilta osin miellyttävästi:

“KS Bitumikatteen kanssa asioiden hoito on joustavaa, viestintä toimii hyvin ja työt toteutuvat laadukkaasti ja ammattitaidolla. Siksi yhteistyömme on jatkunut jo toistakymmentä vuotta”, Oksanen toteaa.

“Voin suositella KS Bitumikatetta ihan vilpittömästi. He tekevät kattotyöt järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti, työturvallisuudesta huolehtien. Homma pelaa kaikin puolin.”

 

Lankapaja arvostaa KS Bitumikatteen luotettavuutta ja projektien huolellista suunnittelua

Lankapaja Oy:n toimitusjohtaja Kari Timgren nostaa kattoprojektien toteuttamisen tärkeimmiksi vaatimuksiksi ammattitaitoisen toteutuksen sekä yhteistyökumppanin luotettavuuden. KS Bitumikate on aina onnistunut täyttämään lupauksensa ja pitänyt kiinni suunnitelmista.

Kymmeniä tuhansia uusittuja ja huollettuja kattoneliöitä Nummelassa

Metallialalla vuosikymmeniä toiminut Lankapaja Oy on ollut KS Bitumikatteen asiakkaana jo yli viisi vuotta. Lankapaja on yksi metallialan johtavista tuotantolaitoksista ja tehtaita on Nummelan ja Lahden lisäksi myös Skillingarydissa Ruotsissa. Lankapaja valmistaa alihankintana erilaiset ratkaisut ohutlevystä, kalusteputkesta ja teräslangasta.

Lankapajan Nummelan tehtaalla on paljon kattopinta-alaa, jopa 23 000 neliötä. KS Bitumikatteelle on siis vuosien aikana riittänyt huollettavaa, ja osa katoista on myös tehty kokonaan uusiksi. Täysin uusia kattoja on rakennettu noin 5 000–6 000 neliötä.

“Vanhoissa katoissa on aina jotain pientä ongelmaa. Meillä on paljon tasakattoja ja joka vuosi on tehty jotain huoltotöitä. On ollut muun muassa vuotoja, ja vanhoja kattoviemäreitä on täytynyt uusia. Meidän on myös täytynyt saada kokonaan uusia kattoja, koska asennamme katoille aurinkopaneeleja. Vanhoille katoille niitä ei olisi voitu asentaa lainkaan”, Lankapaja Oy:n toimitusjohtaja Kari Timgren kertoo.

Kesällä 2021 KS Bitumikate toteutti Nummelassa mittavan kattoprojektin, kun 700-neliöisen hallin katto jouduttiin uusimaan kokonaan. Tehtaassa oli tehty kuumasinkitystä ja suolahappopesut olivat ruostuttaneet katon niin, että huollon sijaan se oli järkevämpää uusia kauttaaltaan. Tänä kesänä kattoja on uusittu 11 000 neliön verran.

Lupauksista ja aikatauluista pidetään kiinni

Timgrenin mukaan KS Bitumikate on osoittautunut luotettavaksi kumppaniksi kaikenlaisiin kattoprojekteihin.

“KS Bitumikate suunnittelee työnsä hyvin ja kaikki on mennyt aina niin kuin on sovittu. Työt eivät ole koskaan häirinneet yrityksemme toimintaa, mikä on hyvän suunnittelun ansiota”, Timgren kertoo.

Lankapajan kaltaiselle teollisen alan yritykselle on toiminnan kannalta erityisen tärkeää, että sovituista asioista pidetään kiinni ja työhön ei tule odottamattomia käänteitä tai viivästyksiä.

“Olisi erittäin vaikea toimia teollisella alalla, jos aikataulut eivät pitäisi. Jos me esimerkiksi puramme taivasalle 700-neliöisen hallin katon ja toimija sanoo, ettei päästäkään paikalle, olemme pahassa pulassa. Tällaisissa projekteissa mitataan luottamusta”, Timgren kuvailee.

Kokonaisvaltaisesti toimiva ja ammattitaitoinen palvelu

Lankapaja on ollut tyytyväinen myös KS Bitumikatteen viestintään, aikatauluihin, ammattitaitoon ja työn laatuun. Hommat ovat aina hoituneet ja KS Bitumikatteen puoleen on aina ollut helppo kääntyä.

“Viestintä on ollut selkeää – olemme aina saaneet järkevän tarjouksen ja projektit on ollut helppo hoitaa. Aikataulut ovat pitäneet, mikä on tietenkin tärkeää. On vaatinut tarkkaa ajoittamista, etteivät kattoprojektit ole haitanneet tilojen käyttöä”, Timgren kertoo.

Onnistuneiden kattoprojektien ja sujuvan yhteistyön vuoksi Lankapaja haluaa suositella KS Bitumikatetta kumppaniksi myös muille yrityksille:

“Voin suositella KS Bitumikatetta ihan vilpittömästi kenelle tahansa. He tekevät työnsä ammattitaitoisesti ja luotettavasti.”

Scroll to Top